Kummallisia vessoja ja juomatottumuksia

Hieman pölähtänyt Blondienkeli saapui tiistai iltana Tansanian Kilimanjaron kentälle väsyneenä mutta niin onnellisena – kuin kotiin olisi tullut!

Lämpömittari ilmoitti 25 asteen lämpötilasta. Ei paha! Mukavasti pääsi heti kättelyssä afrikkalaiseen tunnelmaan, kun lentokentän valot sammuivat pariin otteeseen ja hikistä jonoa pukkasi viisumiluukulle. Tällä kertaa sai myös jättää sormenjäljet kummastakin kätösestä.  luukulle. Missähän ne niitä käyttää?! Mielenkiintoista.

Mutta palataanpa matkassa taaksepäin. 

Kyynelittä ei kotimaasta poistuttu. Onhan se pitkä aika, kolme ja puoli viikkoa. Matkafiilistäkin sai hakea… Elin toivossa, että se vielä putkahtaa esiin. Yksin lentokentillä palloillessa kiinnittää eritavalla huomiota esimerkiksi vessoihin. Suorastaan jännittävää on käydä Amsterdamin lentokentän huussissa, jossa ilmoitetaan huuhtelun hoituvan automaattisesti. Siis ei nappulaa, vedintä, mitään! Siinä sitten ylös pöntöltä noustessa odottaa jotain tapahtuvan. Odotusta, odotusta… mitä jos se ei vedäkään?! Eihän siihen voinut koko päiväksi jäädä odottelemaan, pakkoa oli lähteä. Helpotuksen huokaus pääsi, kun vessakopin ovea sulkiessa kuulin veden kohisevan pöntössä. Veti se!

Toinen asia mihin tulee kiinnitettyä huomiota, nimittäin ihmisten juomatottumuksiin. KUKA MUKA JUO TOMAATTIMEHUA?! Kyllä sitä joku juo! Lentokoneessa nimittäin sitä tarjoillaan. Ja sitä näyttää moni tilaavan. Raakana, ei Bloody Marynä. Itse en moista tilannut, arvanettehan tuon. Mutta jotakin punaista kuitenkin, kahdesti, välittämättä vierustovereinani istuvista, alta kulmain tiirailevista jenkkimummoloista. 

Ja sitten syttyi, ensimmäisten laventelilta tuoksuvien kuumien kosteuspyyhkeiden ja punaisen juoman jälkeen – matkafiilis! :)

Fiilistä nostatti myös Hanna, joka ilmielävänä ja niin iloisena oli blondienkeliä kentällä vastassa! Siitä on melkein vuosi – ei millään uskoisi! Ihan kun eilen oltaisi tavattu! 

Vaikka ulkona oli säkkipimeää, kaikki näytti samalta kuin vuosi aikaisemmin. Ihmisiä yskin ja laumoina kävelemässä sysipimeän maantien varrella. Muutama valopilkku jossakin kaukana. 

Mutta voi sitä riemun tunnetta, kun pääsi ”kotikadulle”. Sydän hakkasi! Aivan  kun en olisi pois ollutkaan! Ja kukas muu, kun aina niin iloinen, mustaakin mustempi yövahti babu oli portilla vastassa. Karibu sana !Ei ollut englanninkieli vuoden aikana karttunut kumpaisellakaan, mutta ymmärrys oli yhteinen.

TVL- talo oli vaihtanut väriä, mutta muuten kaikki näytti tutulta. Paitsi telkkari – se oli uusi kapistus! Sitä tuskin kuitenkaan tulen tuijottelemaan. :D

Sänky oli pedattu Blondienkelille talon perälle private-huoneeseen. Pakko oli käydä kurkkaamassa ”entistä kotia”. Jospa sinne sittenkin vielä vaihtaisi… Niin paljon hauskoja muistoja siitä huoneesta, aasinkakkamattoa etenkään unohtamatta.

Yliväsyneenä matkaaja kömpi omaan sänkyynsä, ja tappeli tuttuun tapaan moskiittoverkon kanssa, kunnes sai sen tiiviisti patjan väliin asennettua. Koirien ulvoessa ja kaskaiden sirittäessä blondienkeli nukahti miettien, että tätä kaikkea on ollut hirmu ikävä. Jopa takapihalla pauhaavaa ja haisevaa agregattia! 

Lala salama!:)

Nyt hihnalle laukku ja viimeinen kuppi naamaan...

... Se on menoa nyt! :))  http://www.youtube.com/watch?v=sS6Ta6SrTHs&ob=av2n

Lähtölaskenta alkaa...!

Noniin. Blondienkelin Tansanian valloitus jatkuu!

Tietämättömille tiedoksi ja tarkennukseksi, että parivaljakko Blondienkeli & Rinsessa olivat parhaillaan tasan vuosi sitten valloittamassa Tansaniaa työharjoittelun puitteissa. Kyseisen matkan vaiheista voit lukea osoitteesta: http://mummotmatkalla.vuodatus.net/

Tällä kertaa matkaan lähden yksin… Rinsessa joutuu jäämään koti- Suomeen kaitsemaan omaa lapsi – ja eläinkatrastaan. Uskon kuitenkin, että Rinsessa on matkani aikana hengessä mukana ja tällä kertaa toimii MINUN muusanani. ;)

Fiilis on aika epätodellinen. En meinaa tajuta, että olen todella taas lähdössä! Mutta paluu Mama African sydämeen tuntuu kutkuttavalta. En malta odottaa, että pääsen näkemään jälleen tutut ihmiset, paikat ja maisemat. Pääsen nauttimaan kylmää Serengetiä, ja saan jälleen syödä mielinmäärin Indoitaliaanon pizzaa ja dadojen valmistamia chapateja ja guacamolea. Ehei, hiilareita en aio karttaa tällä reissulla! :p Kaikkein eniten kuitenkin odotan sitä hetkeä, että näen jälleen päiväkodin lapsukaiset ja henkilökunnan.

Lähtöön on aikaa 13 tuntia. Ai kauheeta, olenkohan sittenkin taas unohtanut jotakin?  Missä kamera? Passi? AVAIMET? Edellisestä reissusta oppineena olen varannut mukaan myös bilehilehamosia, ettei niitä tarvitse tällä kertaa alkaa Suomesta asti lähettelemään. :D Matkaan täytyy lähteä aamutuimaan, viimeistään klo 03.00. Lento kohti Amsterdamia lähtee klo 6.35. Kilimanjaron kentällä pitäisi olla ennen ilta kahdeksaa. On se jännä, kun nykyään voi kotoa käsin valita jopa lentokoneen istumapaikat! Nyt pääsen pällistelemään maisemia ikkunapaikalta. 

Tällä kertaa lähtö tuntuu siinäkin mielessä erilaiselta, koska kotiin jää kissojen lisäksi odottamaan joku muukin… <3 Onpahan kiva palata takaisin, kun kotona odotellaan… Toivottavasti!;D

Vielä viimeiset heipat kotiväelle, ennen kun pääsee hetkeksi huilahtamaan ja odottelemaan kellon soittoa. Apua! Olen siis todellakin lähdössä!:))

Karibu Mama Africa, here I come again!!!